maanantai 12. elokuuta 2013

Terden laajennus ja tiilitalon facelift valkoiseksi

Terassin laajennus edennyt jo "harjakaisiin" saakka. Päälle tuli siis valokatteet ja lattiaksi tulee painekyllästetty puu. Aitatsydeemiä tässä vähän mietiskelen, kun Teddyn takia sellainen on pakko olla, mutta jos laittaisi vain toistaiseksi verkkoaitaa, olisi suht huomaamatonta.


Ensin ajattelin laittaa laajennusosaan sohvaryhmän, mutta sit välähti ja siitä tehdäänkin grillaus ja ruokailupaikka, elikkäs pöytä kahdeksalla tuolilla ja grilli muuttaa sinne. Mies väsää lekaharkoista grillille tasoa.

Ja sitten siihen toiseen otsikko olevaan aiheeseen.
Voi että oon niin tyytyväinen, saimme vihdoin toteutettua kauan mietinnässä olleen tiilitalomme värin muutoksen. Se ei ollukkaan ihan helppo juttu, tiilille kun ei ole varsinaisesti maalia, joka soveltuisi ulkotiloihin. Tikkurilan maalipalvelusta saimme ohjeen käyttää Finseco S pinnoitetta, joka on tavallaan rappaus, muttei kuitenkaan. Pinnoite levitetään paksulla pensselillä. Tiilen muoto jää kuitenkin kivasti näkymään, eli ei näytä rapatulta.


Terassin läpi tuulee aina ja siksi päätyihin laittettiin valokatepleksit. Nyt pitäisi kekata valokatteiden tilalle joku parempi ja kauniimpi ratkaisu...onko ideoita?

Toivottavasti ensi kesän projekti onkin sitten terassin laajennus toiseen suuntaan, elikkäs uusi isompi uima-allas jatkuisi suoraan terassilta...kuvitelkaa ton "lasten matkasängyn" (humoristisen kaverin kuvaus nykyisestä altaasta)  näköisen altaan tilalle maahan upotettu lasikuituallas joka jatkuu suoraan terassilta ja olisi terassin levyinen ;)


Taloa takapihalta päin.

Uima-allasterassikin raikastui huimasti


 Ib Laursenin Beach house rules -taulukin pääsee oikeuksiinsa valkoisella tiilellä.


Talomme on rakennettu -75 ja oli tyypillinen sen ajan värinen, eli keltatiili ruskeilla saumoilla. Tiilet on onneksi sellaista rosoista, johon tuo pinnoite tarttuu hyvin. Nyt saimme päivitettyä talomme 2000-luvulle ;)

Maalaus-urakka vielä jonkin verran kesken... näissä kuvissa näkyy ero vanhan ja uuden välillä


Tyttäreni ilahdutti äippäänsä tuomalla ihania liljoja :)


Mitäs mieltä ootte muutoksesta?

21 kommenttia:

  1. Ihana muutos!!! Meillä on samanlaisesta tiilestä talo. Saako kysyä, paljon tuli pinnoite maksamaan koko talolle?

    VastaaPoista
  2. Mieletön muutos ! Toimii :) Toi teitin terassi on niin mukavan tunnelmallinen ! Mukavia jatkosuunnitteluja sulle ♥

    VastaaPoista
  3. Todella hyvän näköinen talo tulee! Oikein hyvin toimii tuo rappaus! Ja kyllä... voin kuvitella terassin jatkona uima-altaan. Hieno tulee siitäkin! Tsemppiä ja iloa elokuuhun!

    VastaaPoista
  4. Tuleepa todella hieno muutos. Ei olisi tullut pieneen mieleenkään että tiilen voi maalata ulkopinnalla! Vau!

    VastaaPoista
  5. Anonyymi, kiitos :) Talossamme on aika paljon myös paneliverhoilua, mutta yhdestä säkillisestä tuli n. 11m2. Tämähän on ns.säkkitavaraa, joka sekoitetaan veteen. Sen voi myös ruiskumaalata tai telata, mutta isolla pensselillä tuli hyvää jälkeä. Taloomme meni n. 5 säkkiä ja yhden hinta on n.50€

    Riitta, kiitti! :) Terassi senkun laajenee ja laajenee, mutta tykkään että se on kesällä kuin toinen olohuone ja siksi pitää olla tilaa :)

    PiiaS, kiitos! :) Hihii, ni munkin mielestä altaan paikka on ku tehty terden jatkoksi....mieskin alkaa olla jo mun kans samaa mieltä, et ehkä se tosiaan tulee siihen ens keväänä/kesänä ;) Kiitos samoin, kivaa elokuun jatkoa!

    johanna, kiitos! :) Juu, kyllä sitä pitkään mietittiin et miten ja millä, mut onneks on asiantuntijoita jotka osaa neuvoa....kauheesti ei vissiin tiiliseiniä ulkoa ole käsitelty :D

    VastaaPoista
  6. Kylläpä talostanne tuli u-p-e-a!!! Ei voi muuta kun ihailla kättenne jälkeä :-)) Valkoinen piristää sisällä, ulkona, pellolla ja puutarhassa :DDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihii minna, kiitostos! Koskas tuut livenä kahtoo? ;) ja se on niiiin totta, et valkoisella saa ihan missä vaan mitä vaan piristystä aikaan :D

      Poista
  7. Ihan ekana, ihanaa että oot tullut takasin :)
    Mä otan viikonloppuna kunnon lukusession, mutta nyt kysyn heti tuosta maalauksesta. Meillähän on kans tollanen 70 luvun talo ja oon aina sanonut, että sellaseen en muuta just tuon tiilen takia... Ja tässä sitä ollaan :D
    Ollaan kyselty vinyyliverhouksen hintaa, mutta toisaalta mä tykkään ihan hirveesti just noista valkosista tiilitaloista. Tikkurilan blogi-illassa juttelin talon maalauksesta, ja se nainen ei oikein sanonut juuta eikä jaata... Kokemuksia ei kuulemma ole vieä niin paljoa, kun tiilimaali on sen verran uutta.
    Mitä maalia te käytitte? Oliko kova homma, meniko kerta maalauksella jne jne :) Oma postaus olis kiva ;) Me periaatteessa ehdittäis vielä tälle syksyä maalaamaan...hmmm :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hihii, mä oon vähän tällänen laiska bloggari, postailen kun siltä tuntuu ja aikaa on ;)....
      Voisin tehdä tässä ihan lähiaikoina tarkemman postauksen talon "maalauksesta" :)
      Vaikea vielä sen enempää suositella, kun ei tosiaan ole sen kestävyydestä vielä oikein kellään kokemuksia, mutta ulkonäöllisesti ehdottomasti suosittelen :)

      Poista
  8. Ja tuolla alussahan se "maalin" nimikin oli :)
    Tosi hyvännäköinen tuli :)
    Oliko menekki niinkuin purkissa sanottiin, vai menikö enemmän ja saako tätä muuten sävytettyä? Meidän talo on vilkkaasti liikenneöidyn tien vieressä, joten mietittiin vaaleaa harmaata.

    tai taidanpa kipaista tuonne Tikkurilan sivuille katsomaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)...FinnsecoS on sellasta sementtijauhemaista, joka sekotetaan veteen...riittoisuus meillä keskiarvoa, koko taloon meni n. 4,5 säkkiä a50€. Sitä on kahdenlaista, tätä S jauhetta ei ole kuin valkoisena, mutta toinen (en nyt muista nimeä) saa sävytettyä....teen tarkemman postauksen pikaiseen ;)

      Poista
    2. Jos mun kommenttia ei sillon näy, niin käväsekkö muistuttamassa. Mulla alkaa itellä vaan kiireinen syksy ja saatan unohtaa.

      Poista
  9. Kiitos Kiitos Kiitos sinulle että olet tehnyt tällaisen postauksen!! Mä olen miehelle jankannut että haluan meidän talon maalata ja se väittää ettei tiiltä sovi maalata juuri millään. Joku aika sitten mietin kalkkimaalia mutta tulee äkkiä hintoihin kun purkkitavarana lähtee kaupasta ostamaan. Nyt mulla on ratkaisu ja äkkiä toteuttamaan :) Aivan ihana lopputulos teillä.

    Kiitos :)

    ja niin joo, google minut tänne ohjasi haulla "tiilitalon maalaus" ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :))....hyvä, että oli apua ;) Nyt on jo vuoden kokemus maalatusta tiilestä, eikä ole talven jälkeen kärsinyt yhtään, eli hyvin toimii :) Onnea maalausurakkaan...lopputulos palkitsee aivan varmasti :)

      Poista
  10. Hei. Onko pysynyt hyvänä pinta? Talomme, 70 luvulta myös, pintaa on tarkoitus ensi kesänä korjailla ja teillähän tuo onnistui erittäin kauniisti.
    Yt. Jaana

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Jaana ja kiitos! Kyllä on pysynyt hyvänä, ei minkäänlaisia muutoksia pinnassa. Olemme erittäin tyytyväisiä :)

      Poista
    2. kiitos talonmaalausvinkeistä,hienoa myös kuulla näin jälkikäteen kommentteja kestävyydestä!

      Poista
    3. Kiva, jos oli apua ;) Mukavaa kesän jatkoa!

      Poista
  11. Hei, nyt menossa 2016, joten onko pinta vieläkin toimiva hienossa talossanne........ps. maalaus mielessäni omaan taloon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, pysynyt erittäin hyvänä :) Olen enemmän kuin tyytyväinen :) Tsemppiä "maalaus"-urakkaan :)

      Poista