maanantai 28. helmikuuta 2011

Vanilla Waffle

Enpä muistanutkaan kuinka hyviä vohvelit onkaan. Meillä oli joskus vuosia sitten vohvelirauta, mutta oli niin vähällä käytöllä, että heitettiin menemään. Tyttäreni toivoi monenmonta kertaa, että ostettaisiin uusi ja nyt kun tuli kirppikselle myyntiin uusi paketeissa oleva ja hintaakin oli vain 10€ en enää miettinyt :)

Tuunailin kehyksiin "Vanilla Pancake"- ohjeen ja sen mukaan valmistin meille suussasulavat ihanat vohvelit (sama ohje kuin siis pannarissa)



Kermavaahdon kehno yritys näyttää tähdeltä :D


Mukavaa helmikuun vikaa :)

maanantai 21. helmikuuta 2011

Tyttären synttärit ja Tunnustus

Tyttären synttäreitä vietetty koko viikonloppu. Perjantaina kaveribileet,  lauantaina lepopäivä, sunnuntaina kummi/isovanhemmat kakutettu. 
Tyttäreni siis täytti 19v, joka on hänen omasta mielestään turhin ikä täyttää :D
Näissä merkeissä mentiin :)










Sitten toiseen otsikon aiheeseen:


Suuren suuri kiitos Sallylle Sally*s blogista  saamastani The Gorgeous Blogger -tunnustuksesta. Muissa blogeissa olenkin niitä ihastellu. Ihanaa, että jonkun mielestä myös minun blogini on sen ansainnut, kiitos! :)






The Gorgeous Blogger-palkinto on suunnattu kaikille upeille bloggaajille. Jokainen vastaa viiteen blogiinsa liittyvään kysymykseen ja jakaa tämän palkinnon eteenpäin niille, jotka mielestään sen ansaitsevat."


1. Milloin aloitit blogisi?
Ensimmäisen blogikirjoitukseni tein 27.9.2010, eli vajaa 5 kk sitten :)


2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä kaikkea se käsittelee?
Blogini pääpaino on sisustus-hömpötyksissäni. Kotimme remppa ja tuunailuni myös osana blogiani. Ihana chihupoikamme Teddy viuhahtelee mukana monissa kuvissa. Blogini saanut nimensäkin silmäterältämme Teddyltä:)


3. Mikä seikka tekee blogistasi erityisen verrattuna muihin?
Tykkään kauheasti vaaleista kodeista, mutta itse en ihan valkoista kotia haluaisi, siinäpä blogini yksi poikkeavuus tämänpäivän blogien kodeista, meillä valkoisen rinnalla myös ruskeaa. Ja täysi hulluus kaikkeen missä on tähtiä :D


4. Mikä sai sinut aloittamaan blogin kirjoittamisen?
Tyttäreni pitää muotiblogia ja hän tähän ystävättärensä kanssa minut houkutteli...Ensimmäinen sisutus-blogi jota aloin seuraamaan on kaikkien tuntema: Sisustus ja Sepustus-blogi, siitä sain myös sykäyksen alkaa pitää omaa blogia.


5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Ihailen blogeja, joissa kuvat on otettu omaperäisesti ja kuviin on lisätty kehyksiä jne...sekä kuvien laatu ja valotus ovat kunnossa....siihen toivoisin joku päivä itsekkin pystyväni :)



Niin monessa blogissa tämä tunnustus on jo kiertänyt, etten sitä enää erikseen kellekkään laita...jokainen blogi on sen omalla persoonallisella tavalla ansainnut :) 

Ihania olette kaikki! <3

torstai 17. helmikuuta 2011

Torkkupeitto

Ei aina tarvii olla kallista, että on ihanaa....Tämän ihanan tekoturkis-torkkupeiton löysin Saksalaisesta ihmekaupasta ;) Ja hintaa oli peräti karvaa vajaa 15€, olen enempi kuin tyytyväinen. Muita värejä oli musta ja ruskea.



Toinen puoli peitteestä on tekoturkista, toinen ihanan pehmeää fleeceä. 
Ruskean olisin niin paljon kanssa halunnut, mutta piheys iski (lue = mies pisti vastaan :D...torkkupeittoja on kuulemma jo liikaa muutenkin,HÖH!)



Vaaleaa tulee lisättyä sisutukseen koko ajan, suklaanruskean möhkösohvamme takia...se imee kaiken valon, kun on niin hallitseva. Ja koska maksoimme siitä reilu 2 vuotta sitten toistatonnia en ihan raaskis siitä vielä luopua. 

Iiiik!!! Ei kai toi torkkupeitto oo teddykarvaa :D


Huomenna vietämmekin rakkaan tyttäreni Jennan 19v. synttäreitä <3  

Torstai on toivoa täynnä...
mistähän sekin sanonta on tullut =))

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

✫ Lempparikoruni ✫

Tähdet on vaan nyt niin se mun juttu...ylläriylläri ;) 
Siispä haluan esitellä teille mun lempparikorut. Ei mitkään kalliit mutta sitäkin ihanammat.
Korut ovat Eternal Love -sarjaa. Niissä on tähtikuviot, ja ne on koristeltu Swarovskin kristalleilla.


Kaula-ja rannekoru, sekä korvikset






"Kaikenmaailman hömpötyksiä"...ota nyt musta kuva ;)


Ihana ihana Teddy! <3

Kivaa pakkaspäivää! <3

tiistai 15. helmikuuta 2011

Tuunaus a la Päm ja kirpparilöytöjä

Tulihan taas tuunattuu...Tämä pikkulipasto ( korkeus n.30cm) vasemmalla alkuperäisessä värissä, oikealla tuunattuna...ja päätyi vessaan :)

Leipäkori tuunaus....valkoista väriä, teksti sabluunalla ja tähtiliina niskaan.



Kirpparilta löytyi nämä ihanat vanhat maitopullot, 1 iso ja 2 pientä...koholla lehmä


Mitähän kivaa näillä tekis, ideoita kellään?


ja lopuksi... sain oman ihanan möhköpurkin jauhoille. 


Kivaa tiistain jatkoa! 

lauantai 12. helmikuuta 2011

Pämin tulppaanit ja tuunaukset

Heissulivei! Nyt on Pämillä ekat tulppaanit ;)


Pöydälle ostin pellavaisen kaitaliinan (joo on vähän rypyssä ;))


Kynttiläkruunun mansettien kullanväriset tähdet maalasin valkoiseksi ja tuli paljon kivempi.


Tulihan taas kuvauksen ajaksi tyhjennettyä ruokapöytä läppäreistä ja näin kivalta näyttää :)



Kivaa lauantain jatkoa! 

Huomenna vapaapäivä! :)

torstai 10. helmikuuta 2011

Bedroom

Ohos, postaus muustakin kuin vessasta ;))

Makuuhuonettamme pienin muutoksin aiempiin. 



Tähti-fleecepeitto lainattu makkariin olkkarista :)


Porvoossa käydessämme ostin uudet valkoiset rottinkivarjostimet lamppuihin. 
Kollaasin ekassa kuvassa vanha varjostin

Sängyltä päin kuvattuna näyttääpi tältä. Vaatetorson takana ovi ja oikealla puolella vitriini täynnä minihajuvesi-pulloja (hih, taas yksi mun hullu keräilykohde tuli ilmi, tosin näitäkin olen hävittämässä johonkin ;))


Torso on metallia ja maalattu shabby chiciksi. Rottinkitähdet on "jouluvalot".


ja huoh....tyynyjä, tyynyjä....


Tänään oli vapaapäivä ja tuli siivottua koko huusholli...onpas ihanaa!

Muutama uusi lukijakin tullut, tervetuloa! 
Kivaa viikon jatkoa!

maanantai 7. helmikuuta 2011

✫Täydennykset toilettiin✫

Nyt on viimeinen postaus vessasta, lupaan :)
Tänään kävimme Porvoossa ja siellä Hemtexistä hakemassa pyöreät valkoiset Teddy-matot vessaan.


Täytyyhän Hotel-de-Teddyn helpotuksessa olla nimikko matot ;) 


"Kelpaa": sanoi Teddy :)



Porvoosta löytyi myös ihana vessapaperirullateline, eli nyt ei puutu vessasta enää muuta kuin 1 laatikon etulevy, eli sitä odotellaan Ikeaan parin viikon sisällä :)


Pyyhenipistimetkin löytyi tähden mallisina :)


Hirmu suuret kiitokset kaikille edelliseen wc-postaukseen kommentoineille ihanille hanipööraksuille! <3 ja tietty kaikille kurkkijoille!
Kivaa viikon jatkoa!

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Ready, steady,GO! Our New WC

Huhhuijaa! Nyt se olis valmis! Noh, vielä muutamia pikku yksityiskohtia kuten vessapaperirullateline, matot ja yksi laatikon etulevy puuttuvat. Joo, aika hassua mutta todellakin laatikoston 1 etulevy oli loppu ja niitä tulee mahd. vasta viikon parin päästä.


Kaapistot ovat Ikeasta ja koska normaali kylpyhuonekalusteet eivät mielyttäneet valitsimme keittiökalusteista- yläkaapit ovat Värde-seinävitriinikapit. Laatikosto Ikean Faktum pöytäkaappi+ 3 laatikkoa 80cm leveänä. Laatikon vieressä 120 cm leveä Faktum liukuovellinen seinäkaappi Applåd ovilla.


Molempien yläkaappien pohjassa 3 upotettua led-valoa (Lahden Terrasta) . Towels pyyhenaulakko (Lahden Prismasta)


Yläkaapeissa todella hyvää säilytystilaa



Lavuaari löytyi monen mutkan kautta lopulta Järvenpään Starkilta ja iloiseksi yllätykseksi oli vielä puolet halvempi kuin muualla :)


Peilejä allas-seinällä kaksi, toinen 120cm leveä, toinen 60cm. Peilit ovat myös Ikeasta ja nimeltään Molger. Peilejä oli vain vaalean puun värisinä, mutta eipä hätää, Liberonin kuultovärillä sain ne oikean värisiksi.



Wc-pönttö on K-Raudasta. Ja soft-closekansi myös.


Liukuovellinen kaappi todella kätevä kapeassa tilassa.


Molempien yläkaappien päällä on Stavanger seinävalaisin (Lahden Prismasta)






Vanhan vessamme peilit olivat suht uudet ja oikean väriset, laitoimme ne vastakkaiselle seinälle. Valkoinen kaakeliseinä olisi ollut ehkä ilman niitä vähän tyhjännäköinen. Sopivat mielestäni hyvin.




Alempi kuva valot pois päältä. Värit luonnollisessa valossa.


Lopuksi vielä kuva ennen ja jälkeen 

Nyt olis kiva kuulla mielipiteitänne oliko onnistunut remppa? :D Yli kuukausi sen kanssa pakerrettiin, ja vieläkin siis pikkujuttuja vailla, mutta niistä sitten myöhemmin.

Mukavaa alkavaa viikkoa!