lauantai 27. marraskuuta 2010

✫Hotel-de-Teddyn "hotelli helpotus" ✫

Hauskaa tehdä nyt postaus wc:stä, kun muut postailee kauniilla tunnelmallisilla kuvilla jouluvalojen ja adventti-tunnelmien merkeissä. 

Mietin, että postaanko ollenkaan nykyisestä vessasta, kun remppaa siihen jo kovasti odottelen, mutta sitten pälkähti päähän kysyä vinkkejä teiltä kaikilta blogini lukijat. Elikkäs nykyiset seinät on kattoon asti paneloitu ja lattia on sinistä mosaiikkia. Nyt ajatelmissa olisi muuttaa wc:kin muuhun talon väritykseen sopivaksi, eli lattian värin kanssa ei ole ongelmia, siitä tulee tumman ruskea, mutta seinien materiaalit mietityttää. Kokonaanko valkoisella kaakelilla? , no se tuntuu mielestäni liian kliiniseltä, no mikäs sitten vaihtoehdoksi? Kertokaa! 


Kaapit vaihtuvat joko pähkinänruskeiksi tai valkoisiksi.


Aiemmin wc on ollut sinisävyinen kaikkineen, ns. merihenkinen, siksi kaakelitkin kalakuvioiset (Villeroy&Bochin), lattia siis sinistä mosaiikkia, ja tekstiilit olivat myös sinisävyisiä niinkuin pöntön kansikin. Pikkuhiljaa olen vaihtanut kaikki minkä pystyy ruskea/valkosävyisiksi ja lopuksi siis remontoimalla isommat pinnat.





Mukavaa lauantain jatkoa! Ja huomista 1. adventtia!

15 kommenttia:

  1. Älä laita kaakelia, ainakaan kokonaan! Maalaat tai vahaat vaan paneelin valkoiseksi, ei tule kallis remppa ja muutos on kuitenkin huikea. Jos minä saisin päättää niin meillekin vaihdettais kaakelit paneeliin.

    VastaaPoista
  2. Vaaleat seinät olisi minun mielestäni kivat,jos lattiasta tulee tumma.Ja jos haluaisi helpolla päästä,niin paneelit valkoiseksi.Sekin olisi ihana! <3 Teillä on kyllä viihtyisä vessa ihan tuollaisenaankin!:)

    Mukavaa huomista adventtia!

    VastaaPoista
  3. Itse näkisin tossa tilassa vaaleahkoa laattaa (keskikokoista) ja vaikka tehosteraitaa tms. eri laatoilla.

    Kalalaatat aikasta hauskoja ;)

    Iloista ekaa adventtia.

    VastaaPoista
  4. Minä myös ehdotan että maalaa ihmeessä panelit valkoiseksi tai kermanvalkoiseksi ainakin, pääset helpommalla ja halvemmalla! En laittaisi enää meidänkään veskiin laattoja mistään hinnasta, ainakaan näin kun siellä edes veden kanssa käsien pesua enempää räpätä. Allaskaapiksi etsisin jonkun antiikkisen kaapin ja siihen upottaisin altaan vai mitäs sanot? Oikein rauhallista 1.adventtia sinnekín päin!

    VastaaPoista
  5. Onpa soma tuo hylly tuossa seinällä ja ne puiset rasiat, ihania :)

    VastaaPoista
  6. Ihania yksityiskohtia teidän wcssä! Tuo ikkunan alla oleva hylly on kaunis.

    Paneelit vois maalata valkoisiksi niin kyllä tulis hieno ja raikas ilme! Ja nuo altaan taustalla olevat laatatkihan voi maalata jos haluaa. Meilläkin on wcssä tummanruskea laattalattia.

    VastaaPoista
  7. Minä en ymmärrä, miksi en voi lisätä blogiasi lue painikkeesta? Jostain syystä sitä palikkaa ei tule tuonne yläpalkkiin, aarg. Niin monta ihanaa postausta menee ohi kun ei pysty lukemaan suosikkiblogejaan.

    Itse laittaisin yläosan tapettia tai maalia ja alaosan kaakeloisin.

    Nyt alan lueskelemaan aiempia postauskiasi. Ja jos osaat vastata, miksei sua voi lisätä lue painikkeesta niin mielelläni kuulisin :)

    VastaaPoista
  8. Mäkin maalaisin nuo paneelit vaan valkoisella tai kuultovalkoisella maalilla :) Tulisi edullisesti iso muutos!

    VastaaPoista
  9. Hei kaikki ihanaiset :) Vastailen vielä erikseen illalla kommentteihinne, nyt pitää lähteä shoppailemaan ;)
    Mukavaa 1.adventtia kaikille!

    VastaaPoista
  10. Kivan näköinen wc teillä jo nytkin. Hyvin samantapainen kuin meillä, ainakin pohjaratkaisun puolesta :) Minä maalaisin paneelin valkoisiksi ja jättäisin vain puolipaneelit. Yläosan voisi sitten maalata, tapiseerata tai kaakeloida. Tummanruskea lattia kuulostaa kivalta. Ja tuo Marillan ehdottamana antiikkikaappi allaskaapiksi kuulostaisi aika kivalta-sulla kun on tuo tuunaamisen taito hyppysissä :)

    Rauhallista adventtia myös sinne!

    VastaaPoista
  11. moikka!
    minä maalaisin eka seinäpaneelit ihan valkoisiksi ja hankkisin kalusteetkin valkoisina, valkoisesta kun pidän ;D. kun lattia on ruskea, sopisi kauniisti ruskeat pyyhkeet valkoista seinää vasten. ei tunkkainen, vaan raikas!
    sitten, jos joskus haluaisin taas lisää muutosta/vaihtelua, ottaisin paneelit pois esim. taustaseinältä tai altaan vastaiselta seinältä ja laittaisin siihen kauniin vaalean tapetin! mitäs tästä tuumit? :)
    mukavaa sunnuntaita! :) niin ja sitä ekaa adventtia :)

    VastaaPoista
  12. Olivieno,
    juu, ei kokonaan ainakaan kaakelia, panelin maalaaminen itsellänikin oli yhtenä vaihtoehtona, mies vaan pisti hanttiin :S :D Katsotaan...

    sarppa,
    vaaleat seinät tulossa joka tapauksessa, ehkäpä pöntön tausta tulisi jollain kivijäljitelmällä tai vastaavalla ja se tummempana :)

    Onnenkyynel,
    kaakelivaihtoehto oli kyllä kanssa mielessä, tosin ei kokonaan, mutta osittain :)

    Marilla,
    panelien maalaaminen ei mieheni mielestä hyvä, kun perheessämme on 2 hiuslakkaa suihkivaa ja mahdollisesti hylkisi maalia, mutta jospa uusilla valkoisilla paneleilla :) Kaarimalja altaaksi mieluinen :)eli jotain kaappia kyllä tulossa :)

    Onna,
    kiitti :) Ovat omia tuunailujani ;)

    -J-,
    kiitti :) Vaaleaa vessaan tulee varmasti ja siis ruskea lattia :)

    Johanna,
    KÄÄK! Missähän vika? Eikö sulla siis näy ollenkaan siinä missä näkyy mun lukijat, niin yläpuolella se kohta "Lue"? Vai mitä tarkoitat? Ja onko se ongelma vain mun blogissa vai yleensäkin sulla kun yrität lisätä itsesi lukijaksi? Toivottavasti saadaan selvitettyä missä vika :S

    Sitten ideaasi; Tapetti kuulostaa kyllä ihan hauskalta idealta kaakelin kanssa, mutta siis minkälaista tapettia ja kaakelia? :)

    Emmi,
    valkoinen tulee väri olemaan, katsotaan josko paneleita pystyisi maalaamaan tai sitten vaihtamaan :)

    Niina,
    kiitti! :) Vähän kaipaa kyllä päivitystä. Sininen oli yhdessä vaiheessa mun lempivärinä ja sen mukaan tein sitten merellisen vessan ;) Nyt haluan muun sisutuksen mukaan valkoisen ja ruskean sävyiksi :) Puolipaneli hyvä vaihtoehto, ehkäpä kaakelien kera :) tuunaaminen kyllä mieleistä :)

    S,
    moikkamoi!, ollaan kyllä paljon samoilla linjoilla, eli valkoista tulee kyllä ehtottomasti ja ruskeaa. Pöntön taustan meinasin kyllä tummemmalla esim. kivijäljitelmällä tms...kaappien väri tod.näk. valkoista, mutta ainakin osittain, eli rungot....saapas näkee ;)


    Kiitos kaikille vielä yhteisesti hyvistä ideoistanne, niistä on hyvä lähteä eteenpäin! <3
    Odottakaa vaan, keväällä sitten saatte sisustaa meiän saunan ja kesällä kylppärin ;))

    VastaaPoista
  13. jee saunan ja kylppärin sisustusta odotellen!! :)

    kivijäljitelmä vois olla kuule tosi hieno!!! eipä mulle tullu mieleenkään :)

    VastaaPoista
  14. S,
    jeejee, alahan vaan jo valmiiksi miettimään meille sopivia saunoja ja kylppäreitä, niin ja älä unohda niistä sitä poreammetta ;)) hih :DD

    VastaaPoista
  15. En tiedä, ehtiikö kommenttini enää ennenkuin irrotatte hyvät panelit, mutta siis miksi ette vaan maalaa niitä valkoisiksi? Kyllä miehenkin silmä tottuu, sillä lopputulos on taatusti raikas.

    VastaaPoista