perjantai 16. maaliskuuta 2012

Shops and things

Vaniljatähti ollut jo 1 1/2-kuukautta auki, hui kuinka aika menee nopsaa :S  Todella kivasti otettu putiikki vastaan ja kauppa on käynyt.
Kotirintamalla sisustelut jääneet vähän vähälle, mutta jotain hankintoja on kuitenkin tehty. Astis meni vaihtoon, kun edellinen hajosi. Nyt sitten näyttää siltä, että rosteri valtaa meitinkin keittiötä. Jääkaappi on vielä valkoinen, mutta siinäkin rosterin väriset kahvat.

Kylppäri onkin ainut jota en ole esitellyt, koska se on aivan kauhea. Ainut paikka missä ei ole remppaa meidän aikana tehty. Nyt teimme pienen "faceliftin". Kuparipalapeilien tilalle vaihdoimme valkoisen kaapin, johon vaihdoin hauskan "time"-nupin. Nupissa taasen roikkuu Live Every Moment-blogin Minnan tekemä ihuna sydän tekstillä: "Hot Baths-25$-Soap&Towel extra" :D


 Putiikilta  koukku käsipyyhkeelle.
  Puisen ruman naulakon tilalle vaihtui "Bath-naulakko". Naulakko ei aiemmin käynyt, koska siinä oli 3 koukkua, nyt tyttären muutettua kotoa on naulakossa sopiva määrä koukkuja.

Muutama muu kyltti on kanssa löytänyt tiensä kylppäriin...Laundry ja pyykkäyssäännöt, meillä kun ei ole sitä kodinhoitohuonetta ://


Kylppäriremppa tulossa kyllä toivottavasti puolenvuoden sisään, sitä odotellessa  :)

Vessaan löysin Ruotsista uudet käsipyyhkeet tekstillä. ja vessassakin Minnan tekemä sydän: "Wash your hands-because mom said so" ;) 
 Saippuapullo AmandaB


Soffa sai kauan himoitsemani Svaneforsin tyynyn Bretagne.

Ja todella kätevä sohvatarjotin kaffekupille, joka on kovassa käytössä aamuisin kun istun läppäri sylissä sohvalla....hih, kerran onnistuin sähläämään kahvit nurin, mutta onneksi Ektorpit on helposti pestävissä :D

Ja tämä iiiiihana kahvipurkki, I'll love it!

Olen todella yllättynyt miten vähän olen putiikilta tavaraa roudannut kotiin...siis ihan vaan jotain pientä. Keväthän on aurinkoineen ihanaa sisustusaikaa ja sisustuskärpänen pääsee varmasti puraisemaan oikein kunnolla.

Aiemmin kerroin, että paikallislehti oli tulossa tekemään pientä juttua "Unelma Koti"-liitteeseen, mutta jouduinkin perumaan sen, koska tyttäreni muutto ja 20v. juhlat olivat juuri silloin. Katsotaan tuleeko mahdollisesti myöhemmin sitten.

Kivaa alkavaa viikonloppua!

maanantai 27. helmikuuta 2012

My daughter

 Viikko sitten lauantaina 18.2 tyttäreni täytti 20v. ja sitä juhlittiin ensin sinä oikeana päivänä bileiden merkeissä. Kakutukset pidimme eilen sunnuntaina. Kakunkoristelusta vastasi vävyni :D Tulipa muuten ihana värikäs koristelu, hih :)


Viime viikolla tyttäreni ja "vävyni" muuttivat ensimmäiseen yhteiseen kotiin. Ihana kaunis kaksio, sauna ja iso lasitettu parveke. Saatanpa joskus tehdä siitäkin postauksen.
Olen niin onnellinen heidän puolestaan <3, mutta samalla haikea olo kun esikoinen lensi pois pesästä.


Tältä näyttää nyt tyttären huone tyhjänä ja autiona, nyyh....hih. Mies meinasi tehdä siitä leffahuoneen, videotykki kattoon ja löhösohva...saas nähä mihin käyttöön huone lopulta muotoutuu :)


Vuodesohva tönöttää yksin

Vain Degu-tytöt jäivät hetkellisesti huoneeseen...muuttavat perästäkäsin 

Vaniljatähti lähtenyt hienosti alkuun ja on kovasti saanut kiitosta ja kannustusta :) Siinäpä tämän hetken kuulumiset.

Ihanaa alkanutta viikkoa!

perjantai 17. helmikuuta 2012

One Lovely Blog Award tunnustus

Jonna ja Taikku, ihanaiset naiset antoivat minullekkin tämän ihanan tunnustuksen <3



Haasteessa tehtävänä on:
kertoa linkin kera keneltä sai tunnustuksen
paljastaa 7 random-faktaa itsestään
laittaa tunnustus eteenpäin viiteentoista blogiin


1. Mulla on outo tapa, että mikään asia ei saa mennä ristiin, elikkäs, esim. jos otan pumpulipuikkoja rasiasta ja laitan ne pöydälle, niin ne ei saa olla ristissä keskenään :/ ...joo, weird :O


2. Nooh, tässä kohtaa voi kertoa, että kesästä tähän hetkeen olen laihduttanut 30kg, eli siihen mitä olin ennen esikoisen syntymää 20v. sitten :D Oon toivoton jojoilija, mutta nyt aion pysyä tiukkana :)


3. Rakastan järjestää teemajuhlia ja niissä on kaikki oltava viimeisen päälle....olen siis pedantti. Mietin koko ajan että mitä vois vielä olla paremminen ja puuttuuko jotain...samoin kävi kun Vaniljatähteä sisustettiin...


4. Oon toivottoman utelias... mun on vaan pakko saada tietää kaikki ja kaikesta...


5. Neitsyt olen horoskoopiltani, eli kun alan tekemään jotain, teen sen pilkuntarkasti....huom. kun alan tekemään...


6. ...olen siis hyyyvin laiska ja teen kaiken aina vasta viimetipassa


7. En kerkeä koskaan ajoissa mihinkään....akateeminen vartti on tuttu käsite :D




Olen toooosi vähän kerennyt lukemaan teidän blogejanne, kaikki aika on mennyt Vaniljatähden kanssa, enkä tiedä ketkä ovat saaneet jo tämän tunnustuksen, siksipä en nyt sitä jaa eteenpäin, mutta kaikki ihanaiset lukijani olette sen ansainneet, eli ei muuta kuin kertomaan faktoja itsestänne :)

Ensi viikolla paikallislehdestä tullaan tekemään "Unelma koti" liitteeseen juttu meiltä, eli siitä postailen sitten viimeistään lisää...ja ensi viikko täällä etelä-Suomessa talviloma koululaisilla....vaan ei mulla, nyyh ;)

Kivaa perjantaita!

perjantai 10. helmikuuta 2012

✫ Chase Your Dreams ✫

Oijoi....taas on vierähtänyt viimeisestä päivityksestä reilu viikko. Sisustus Vaniljatähti on lähtenyt hienosti käyntiin ja tulipalopakkasista huolimatta porukkaa on käynyt. Täydennystilauksiakin olen jo tehnyt ja uusia ihania tavarantoimittajia olen löytänyt. Riviera Maison vielä harkinnassa. Vähän jänskättää niinkin iso sijoitus mitä luulen Rm:n vaativan ja siksi odottelen kevääsen sen päätöksen kanssa....niin vaan ihailen sitä <3

Rakas ystikseni toi avajaisiin ihan mielettömän upean tähdillä somistetun kukkakimpun, kiitti Suvi <3

Ekat tulppaanit sain ihanalta Vaniljatähden asiakkaalta. Maljakot olivat kaikki käytössä ja tuunailin isosta limupullosta päälystämällä lahjapaperilla ja juuttinarulla oivan maljakon ;)

Ja sit vielä Mäntsälän Uutisten ottama kuva meitsistä ;)

Käykäähän tykkäilemässä 
Vaniljatähden Facebook-sivuista : Vaniljatähti , 
siellä lisää kuvia :)
Kotisivut vielä tekeillä.

 Oon niin happy Vaniljatähdestä, että menen huomenna tanssien töihin :D

Ihanaa viikonloppua!

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Vaniljatähden avajaiset 1.2.2012

No niin, nyt on Vaniljatähti avattu Mäntsälään Keskuskatu 2 :)

Kuvia tässä, olkaatten hyvät :) Enempiä löpisemättä :)











Tervetuloa! <3