Kävimme eilen Tampereella tukussa ja sisustusmaniani pääsi valloilleen...kaikkea ihanaa löytyi ;)
lauantai 23. lokakuuta 2010
tiistai 19. lokakuuta 2010
Sneak peek
Pieni kurkistus keittiön välitilan kaakelin maalaus operaatioon. Terrakotta kaakeli sai päälleen valkoisen kaakelimaalin. Eli tässä terrakotan väriset vanhat kaakelit ja uudet valkoisiin kehyksiin laitetut kuvat, jotka pääsevät uudistettua keittiötä koristamaan.
Ja tässä pieni kurkistus maalatuista kaakeleista Muumi Iltapurjehdus kupposellisen kahvia ja tyttären tekemän mokkapalan kera :)
Esittelen uudistetun keittiön jahka kaakelit ovat kunnolla kuivuneet ja olen saanut tavarat paikoilleen.
Pikku Teddy väsähtänyt....mutta siis mihin? ;)) Ruokapöydälle uusien valkoisten tablettien päälle ;))
Pajukranssi tuunattuna. Siitäkin vielä lisäkuvia oikessa paikassaan (välieteisen lasiovessa, kunhan sen sinne saan ripustettua välieteisen muutoksen tultua valmiiksi)
Ja lopuksi "köyhänmiehen RM" :)
✫ Ihanaa viikon jatkoa! ✫
sunnuntai 17. lokakuuta 2010
Living room
Mietin pitkään, että onko mitään postattavaa, sitten aloin räpsimään kuvia olohuoneesta. Tähän vuodenaikaan vaan on aina pimeetä, kun olen kotona, eli kuvat on taas jotensakin tummansävyisiä. Kuvailen sitten jossain vaiheessa kun on valoisaa uudet kuvat :) Muutoksia tulossa, mm. verhot, joita ei tällä hetkellä ole kuin laskosverhona ja sekin menee vaihtoon, kun vain löydän sopivat uudet, olen vain tosi huono valitsemaan verhoja...vinkkejä väreistä, materiaaleista jne...vastaanotettaan ;)
Kiviseinästä tykkään tosi paljon. Tv-taso menossa vaihtoon/maalaukseen vaaleaksi.
Rottinkirahin maalaan valkoiseksi.
Senkin olen myös käsitellyt tummaksi, alkuperäinen oli tammenvärinen.
...ja sohvannurkassa...kukapa muu kuin Teddy ;)
Olohuoneessa myös tietokone telkkariin kytkettynä ja taustakuvana....Teddy vauvana
Näkymä keittiön puolelta ikkuna-aukosta.
Tunnelmallista viikonlopun jatkoa!
p.s. huomenna alan maalauspuuhiin, kohteena....keittiön kaakelit, hih saa nähdä mitä siitä tulee ;))
torstai 14. lokakuuta 2010
✫ Hall ✫
Tästähän se olisi tämä blogi pitänyt aloittaa, eteisestä, mistä tullaan sisälle...mutta kun ei ollut kuvattavassa kunnossa vielä silloin. Nytkin vielä tulossa muutoksia, mutta tässäpä nyt tällaisena. Tuulikaapin remppa tulossa lähiviikkoina, eli sitten kun se valmis esittelen myös sen :)
Eteistilassa meillä on toisella seinustalla Elfan liukuovikaapit kolmella isolla peilillä (lattiasta kattoon).
Ja toisella seinällä lipasto ja peili. .
Tyttäreni toi minulle tänään yllärinä hauskan luukullisen kynttilälyhdyn (joka nyt on tässä kuvaussessiossa rottinkisen tähden talona).
Alunperin rottinginvärisen matkasalkun tuunasin valkoiseksi, kulutin ja tähtiä peliin, tottakai ;) Valurautaiset tähtikoukut metallisessa kanaverkkokorissa myös tämän päivän löytö, jotka vielä hakevat paikkaansa.
Matkasalkku avainten ja muitten pienten käsistälaskettavien hilppeitten säilytyspaikkana.
Lyhty menossa terassille...ehkä, jos ei keksi jotain hauskaa käyttöä sisätiloissa sille.
Ja kukas muu kuin Teddy-boy siellä tekee kaappitarkastusta...läpi meni ;)
✫Talvi on tullut...hetkeksi...toivottavasti ei vielä ihan kokonaan ;) ✫
P.s. Perjantaina 15.10 Roosa-nauha päivä, Pukeudu Pinkkiin, pukeudutko sinä?
tiistai 12. lokakuuta 2010
Tyttären huone
Tyttären huone esittelyvuorossa. Jennan (18v.) huoneessa pääväreinä valkoinen ja musta, lisämausteena pinkki, mm. toinen päätyseinä. Huoneeseen tullaan parilasiovista (vasemmalla)
Huone on pitkänmallinen ja tilaa jakaa Ikean Ekspedit hylly.
Seinässä magneettimaalilla tehty alue, jossa "Jääkaappi-runous"-magneetit.
Vaatteista osa rekissä (siis todellakin vain pieni osa)
Muutama laukuista ;) Kymmeniä lisää :)
Laukkuja, laukkuja ja lisää laukkuja ;)
hei, täälläkö nyt kuvataan?-kysyy Teddy ;)
Koruja, koruja ja vähän vielä lisää koruja!
Ja muutama hajuvesi. Niitäkin lisää mm. neidin lemppari: Paris Hiltonin "Can can" kulkee mukana kassissa ja Christina Aguileran By Night puuttuu kuvasta.
ja entäs kynsilakkoja...löytyskös tästä hyvä väri ;))
Täällä asustelee myös 2 degu-tyttöä; Daisy ja Peach :)
Ja katsokaapa, kenenhän tassu se siinä kuvan vasemmassa laidassa häkin pleksiä vasten onkaan...tietenkin Teddyn, kaikkien karvaisten kaverin ;)
Kuvassa Daisy toivottelee kaikille hauskaa viikon jatkoa...
enkös olekkin söpö jylsijä ;)












